Kuntatyönantaja edelläkävijäksi
Kuntaa työpaikkana ja kuntaa työnantajana pitää edelleen kehittää. Perusteettomat pätkätyöt ja määräaikaisuudet tulee kitkeä pois. Kunnan on muututtava ajan hengessä, kuntalainen on etusijalla, ei hallinto. Turhaa hierarkiaa ja jähmeyttä täytyy purkaa. Työn kannustavuudesta pitää huolehtia muun muassa oikeudenmukaisella palkkauksella. Palkkaeroja tulee edelleen loiventaa naisten ja miesten välillä. Enemmistö kunnan työntekijöistä on kuitenkin naisia.
Ihmisten hyvinvointi työssä on tärkeää sekä motivaation että työkyvyn ylläpitämisen kannalta. Työterveyshuollon pitää olla tässä työssä vahvasti mukana ja varhainen puuttuminen esim. työuupumuksen iskiessä on olennaisen tärkeää. Hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät luovat Helsingin hengen ja ovat mukana luomassa hyviä palveluja kuntalaisille.
Työpaikoilla tulee edelleen lisätä yksittäisen työntekijän vaikuttamismahdollisuuksia ja tarjota siihen kanavia sekä edistää avointa keskustelua työpaikoilla huolimatta sen haasteellisuudesta. Oman työn kokee mielekkääksi, kun siihen pääsee vaikuttamaan. Työntekijöiden informointi muutostilanteissa ja organisaatiouudistuksissa on ehdottoman tärkeää.
Koulutuksen ja osaamisen arvostusta on edelleen lisättävä. Kunnan vetovoimaisuutta on lisättävä nuorten keskuudessa, jotta saamme tulevaisuudessa lisää monipuolista ja osaavaa työvoimaa. Nuoria työntekijöitä tulee myös vastuuttaa ja kuunnella oikeasti heidän mielipiteitään. Heitä tulee rekrytoida vastuullisiin ja haasteellisiin tehtäviin sekä ottaa aidosti mukaan myös päätöksentekoon.
Lisäkouluttautumisen mahdollisuuksia ja osaamisen kehittämistä täytyy tukea edelleen, jotta jatkuvasti muuttuvassa työympäristössä pystyy päivittämään tietojaan. Tosin Helsingin kaupungilla on tälläkin hetkellä runsaasti erilaista kurssitarjontaa sekä työntekijöille että esimiehille.
Luottamusmiesten määrää on mahdollisesti lisättävä. Luottamusmiesten asema on turvattava ja heidän tulee saada tehtävänsä hyvään hoitamiseen tarvittava tieto. Luottamusmiehen tärkein tehtävä on tukea työntekijää, joka häneen ottaa yhteyttä palkkaukseen ym. työhön liittyvissä epäkohdissa. Työpaikkakiusaamiseen on heti puututtava ja työilmapiiriä on edistettävä yhdessä.
Työaikajoustojen ja etätyömahdollisuuksien kehittäminen etenkin perheellisten kohdalla on järkevää, jotta työn ja perheen pystyy paremmin yhdistämään varsinkin lasten ollessa pieniä. Lapset tarvitsevat kaikista eniten kuitenkin vanhempiensa läsnäoloa. Etävanhemmuus ei saa olla muodikasta.

