Marjaana Väisänen
Olen 33-vuotias aktiivinen ja sosiaalinen valtiotieteiden maisteri Herttoniemenrannasta. Olen asunut lähes koko elämäni eri puolilla Helsinkiä (Etelä- ja Pohjois-Haaga, Heikinlaakso, Puistola, Kontula, Tapulikaupunki). Haluan ajaa helsinkiläisten asioita ja olla mukana tekemässä Helsingistä parempaa paikkaa asua ja elää. Helsingin tulee pääkaupunkina olla erityisen kehittämisen kohde.
Olen erittäin kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja edunvalvonnasta. Haluan kehittää Helsingin kaupunkia työpaikkana, sillä hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät luovat Helsingin hengen ja ovat mukana luomassa hyviä palveluja kuntalaisille.
Minulla on laaja ja monipuolinen näkemys kaupungista organisaationa, asuinpaikkana ja työpaikkana. Työskentelen Helsingin kaupungin Talous- ja suunnittelukeskuksessa erityissuunnittelijana. Sieltä minulla on näköalapaikka kaupungin toimintaan. Aiemmin olen tehnyt töitä muun muassa sosiaalityöntekijänä Sosiaaliviraston asumispalveluissa ja Terveyskeskuksen psykiatriaosastolla, joten tunnen hyvin kunnan sosiaali- ja terveysalan sekä mielenterveystyön haasteet. Tutkimustyötä olen tehnyt työmarkkinoihin liittyneissä projekteissa Helsingin yliopistolla ja Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksella.
Toimin aktiivisesti Suomen Valtiotieteilijöiden Liiton hallituksessa. Minut valittiin myös Talous- ja suunnittelukeskuksen varaluottamusmieheksi elokuun alussa.
Harrastukset
Harrastan monipuolisesti liikuntaa, laulamista ja lukemista. Myös harrastajateatterissa olin mukana keväällä 2008. Keväällä innostuin myös parvekepuutarhan kasvatuksesta. Parvekkeemme oli täynnä erilaisia yrttejä, kreikkalaisesta basilikasta rosmariiniin ja salviaan. Myös pelargonia ja samettiruusu kukkivat koko kesän. Kirvat tosin haittasivat tätä ihanaa multapeukaloimista. Kirsikkatomaattipuut kasvoivat komeiksi. Krassi alkoi kukkia vasta lokakuussa vaalijännityksen tiivistyessä.

